lauantai 8. syyskuuta 2012

Lauantai - treenipäivä

Tuleviin lauantaipäiviin vaikuttavat Isoveljen treenit: säbää klo 12-15. Poikanen on ensin apuohjaajana pienten ryhmässä, siihen päälle oman ryhmän treenivuoro.
Kun tähän asti on lauantaihin lähdetty laiskanlötkeällä myöhäisaamiaisella, onkin jatkossa pidettävä huolta siitä että suomalainen urheileva nuoriso syö. Ja mielellään liikunnallisystävällisesti.

Tämän nimenomaisen lauantain haasteena tilanteen ensikertailaisuus ja se, että viikon kauppareissu oli aina vain tekemättä.

Komusin pystyyn seitsemän nurkissa ja aloin tarkastella kaappejani. (älkää huolestuko, herään aina aikaisin!)

Sämpylätaikina nousemaan. Ja kohta jo uuniinkin. Aika harvoin jaksan nykyään pyöritellä kauniita sämpylöitä. Yleensä veivaan taikinan pötköksi ja leikkaan paloiksi. Leikkuupuoli ylöspäin paistettuna sämpylöistä tulee ihan toimivia.

Jääkaapista perunoita, porkkanoita ja sipulia, reiluiksi palasiksi ja veden kanssa kattilaan: kasvissosekeitto. Mausteeksi kasvisliemikuutio ja soseutusvaiheessa kolmannes sipulisesta creme fraichesta.

Pakastimesta kinkkukuutioita sulamaan keiton kyytipojaksi.

Edelleen pakastimesta kananfilepihvejä päivällistä varten: nämä olivat sulaneet jääkaapissa yön yli. Vähän sipulia ja porkkanaa kaveriksi, pannun kautta vuokaan, kermanjämät ja mausteita seuraksi ja koko hoito uuniin: kanapata.

Jääkaapista leivontamargariinin loput kulhoon pehmiämään jälkiruokaa varten. Vähän sokeria, muna ja jauhoja, pari pöydällä näivettyvää omenaa palasiksi. Kermaviili ja kananmuna: omenapiirakka.

Kahdeksaan mennessä päivän ruokailut olivat hanskassa, minulla kupillinen kahvia ja päivän lehti edessäni.

Lapset jäivät kotiin ja söivät soppalounaan ja omenapiirakkaa omia aikojaan, me aikuiset lähdimme kaupoille. Isoveli huolehti itse itsensä treeneihin.

Iltapäivällä tein vielä kasvislisukkeen: pakastimesta vähän kesäporkkanoita ja paprikasuikaleita. Jääkaapista sipuli ja puolikas kesäkurpitsasta sekä yksi tomaatti. Oliiviöljyä, suolaa ja oreganoa, tunniksi uuniin.
Keitin pastaa ja pari perunaa. Kehitin vihersalaatin.

Omenapiirakkataikinan jämät (sitä taikinaa ei tullut kovin paljoa, mutta käytin pientä vuokaa, siksi siitä riitti kahteen) lykkäsin toiseen pieneen uunivuokaan, päälle rahka-kaakao-sokeri-kananmunaseos ja uuniin.

Lauantain yhteisellä päivällisellä:
kanapata ja pastaa /perunaa. Parmessaania.
kasvislisuke
vihersalaatti, tomaattia ja kurkkua erikseen
ruokajuomana kevyt pohjoisitalialainen punaviini, kuplavesi tai vesi
jälkiruuaksi omenapiirakka (se suklaahässäkkä oli jumissa uunissa!) tai kahvi ja biscotti.

5xtosihyvä

*

Tulevalle viikolle jääkaappiin on hankittu mm.:
porsaan sisäfile
pala kirjolohta
paketti naudan jauhelihaa
paketti kanasuikaleita

pakolliset maidot, jogurtit, rahkat (unohdin ostaa lasten maustamattoman jogurtin, pakko käydä vielä kerran kaupassa!)

perunaa, porkkanaa, sipulia, kukkakaalia, kesäkurpitsaa, yksi paprika. Rucolaa, jääsalaattia ja friseetä. Tomaattia ja kurkkua.
banaania, omenaa, appelsiineja, greippejä, viinirypäleitä

pakasteita: sipulikuutioita, suikalejuureksia, mansikoita, vadelmia, lehtitaikinalevy






Ei kommentteja: