maanantai 22. lokakuuta 2012

Syysloman herkuttelut

yksi syysloman tavoitteista ja päämääristä oli syödä hyvin ja nautinnollisesti.
Onnistui! Ainakin voittopuolisesti.

Keskiviikko ei vielä ollut lomapäivä. Muisti kuitenkin lomailee: ei mitään muistikuvaa sen päivän syömisistä. Luultavasti jämiä edelliseltä päivältä. Viiniä ainakin oli ruuan kanssa.
edit: muistin myöhemmin - syötiin kylmäsavulohipastaa!

Torstaina aamupäivällä syötiin alkuviikon jämiä, iltapäivällä kestittiin ystäviä kotitekoisella pizzalla, tiramisulla ja Isoveljen leipomalla unelmakääriksellä. Ruokajuomana aikuisilla oli sisilialainen punaviini. mmmm!

Perjantaina aamupäivällä oli arkiruokaa: lihapullia ja perunamuusia. Kattilan pohja kaavittiin kirkkaaksi. Iltapäivällä vietettiin roskaruokaperjantaita tortillojen seurassa.

Lauantaina kanapataa ja suklaakakkua.

Sunnuntaina tyhjennettiin edellisten päivien jämiä: lapset saivat tortilloja, aikuiset kanapataa ja salaattia. Iltapalaksi lapsille riisipuuroa.

Ei kommentteja: