maanantai 12. marraskuuta 2012

Suunnitelmallisen ruokalistan loppuviikko

Perinteinen roskaruokaperjantai koostui salaateista aikuisille ja nakki-lihapullavartaista ja ranskalaisista nuorisolle.

Lauantain aamupäivä mentiin pikaruokahengessä: perunamuusia ja niitä samoja nakkeja ja lihapullia. Ja jos jollakulla vielä oli kulinaarian puolella vajetta, oli tarjolla myös einesporkkanalettuja.

Lauantaipäivän aikana iski hillitön pizzahimo.
Sillä aikaa kun muu kotiväki oli poissa, päätin järjestää pizzafiestan.
Tehdään 1 kpl vaaleaa leipätaikinaa.
Noin 2/3 taikinasta käytetään pizzaan, lopuista tehdään vuokaleipä.

Ja koska pätevällä ihmisellä on aina välitön pizzatarvevarasto pakastimessaan tällaisen tukalan tilanteen varalta, ei täytteistäkään tullut vastusta.
Yksi pohja täytettiin kinkkukuutioilla, ananaksella ja katkaravuilla. Toinen kinkkukuutioilla ja tomaatilla. Ja yksi vuohenjuustolla ja tomaatilla.
Tunnin keittiömellastuksen tuloksena sain aikaan vielä daimia jälkiruuaksi.
Pizzan kylkiäisinä tarjoiltiin viiniä ikärajat täyttäville kansalaisille ja muita juomia muille. Ja ruissipsejä.

Sunnuntaina söimme kalkkunarullaa ja limettikastiketta. Ja suklaamuffinseja.

**

Suunnitelmallisen ruokalistan uusi alkuviikko puolestaan alkoi herkkusienikeitolla ja uunikalalla, joka edelliseltä viikolta jäi syömättä.

Ei kommentteja: