keskiviikko 30. lokakuuta 2013

mureketta tiistaina

leppoisa ruuanlaittotuokio sumuisena tiistaina:

Aloitin kehittelemällä tarjousjauhelihasta mureketaikinan. Ovelasti lykkäsin murekkeen täytteeksi alkuviikolta jäänyttä fetajuustomurua (mikä virhe!). Mureketaikinassa normaalit kananmuna, sipuli ja mausteita, sekä vähän tomaattipyrettä.
Mureke uuniin.

Kaveriksi uuniin lämmin kasvislisuke: tällä kertaa pikkuporkkanoita, tomaattia, paprikasuikaletta ja sipulia. Ropsaus oliiviöljyä, suolaa ja yrttimaustetta.

Kuorin kattilallisen perunaa, kiehumaan. Suunnitelmissa vanha kunnon perunamuusi. Nuorison mielestä parasta muusia syntyy kun osa nesteestä korvataan yrttimaustetulla creme bonjourilla.

Päivän tuoreet kasvikset: kurkkusiivuja, naposteluporkkanoita, tomaatti-valkosipulisalaattia, vesimelonia, maissia. Eilisen vihersalaatin jämät.

Leipätaikina nousemaan.
Uuniriisipuuron ainekset odottelemaan uunin vapautumista.

Jälkiruuaksi viimeiset siivut maanantain marjapiirakasta.

Tunnissa päivän kaikki tarjoilut valmiina tai vähintään uunissa kypsymässä.

huoleton arkikattaus


Kuvittelin että olisin selviytynyt keskiviikosta kokkaamatta: olisin tarjoillut murekkeen jämiä ja jotain muuta.
Mitä vielä.
Vaikka fetajuustoyllätys murekkeen sisällä olikin osalle syöjistä kauhistus, ei murekkeesta jäänyt jäljelle kuin kostea paperi vuuan pohjalla.
Eikä iltapalan uuniriisarista senkään vertaa. Leivästäkin oli kadonnut puolet sillä aikaa kun itse kulutin koulun penkkiä.

Ei kommentteja: